Terveydenhuollon ventilaattorit varusteineen ja tarvikkeineen DPS
DPS:n kohde:
Olemme perustaneet dynaamisen hankintajärjestelmän (DPS), jonka kautta hankitaan erilaisia ventilaattoreita useampaan käyttökohteeseen ja erikoisalalle.
Ventilaattoreita hankitaan muun muassa seuraaviin käyttökohteisiin ja tutkimuksiin: anestesia, päivystys, tehohoito ja lasten tehovalvonta.
Sansia Oy varaa mahdollisuuden hankkia järjestelmän kautta myös muita yllä mainittuun hankinnan kohteeseen liittyviä tarvikkeita ja laitteita.
Voimassaolo:
DPS on perustettu 5.6.2025 ja voimassa 31.12.2035 saakka.
Näin omistaja-asiakas voi hyödyntää DPS:ää:
Tätä dynaamista hankintajärjestelmää voivat hyödyntää kaikki Sansian omistaja-asiakkaat tekemällä meille toimeksiannon tai vastaamalla mahdolliseen osallistumiskyselyyn.
Toteutamme DPS:n sisäiset kilpailutukset omistaja-asiakkaillemme veloituksetta. Palvelumme sisältää myös syntyvien hankintasopimusten hallinnoinnin sekä tarvittavan hankintaoikeudellisen asiantuntemuksen.
Tuoteryhmät tai osakokonaisuudet kilpailutetaan omistaja-asiakkaiden tekemien toimeksiantojen perusteella joko yhteis- tai erillishankintoina:
- Lähde mukaan DPS:n sisäiseen yhteishankintaan vastaamalla Tilaajaportaalissa annettuun määräaikaan mennessä osallistumiskyselyyn, jos sellainen on organisaatiollenne avattu tai
- tee meille toimeksianto Tilaajaportaalissa.
DPS:n sisäiset hankinnat kilpailutetaan aina järjestelmään hyväksyttyjen toimittajien kesken, eli niitä ei voi tilata suoraan joltain järjestelmään hyväksytyltä toimittajalta. Voit katsoa DPS:ssä kulloinkin mukana olevat toimittajat kirjautumalla Tarjouspalveluun (linkki vie toiselle sivustolle), jonne rekisteröityminen on maksutonta.
Toimittajaksi DPS:ään:
Toimittajat voivat hakea joustavasti mukaan DPS:ään koko sen voimassaoloajan. Kaikki osallistumispyynnössä mainitut soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat hyväksytään mukaan järjestelmään. Hankinnan kohteen vaatimukset ja valintaperuste määritellään tarkemmin kussakin DPS:n sisäisessä kilpailutuksessa.
DPS:n sisäisiin kilpailutuksiin voivat osallistua vain tarjouspyynnön julkaisuun mennessä järjestelmään hyväksytyt toimittajat. DPS:n sisäisistä kilpailutuksista ei julkaista ilmoitusta Hilmassa.
Tarjousaika on DPS:n sisäisessä kilpailutuksessa vähintään 10 päivää.
Tarkemmat tiedot sekä linkki osallistumishakemuksen tekemiseen löytyvät DPS:n perustamisilmoituksesta Hilma-palvelusta.
Kaikki valmistelussa olevat hankintamme suunniteltuine aikatauluineen löytyvät hankintakalenterista.
Lue lisää myös sivultamme Tietoa tarjoajille ja toimittajille.
Vastuuhenkilö:
Hankinta-asiantuntija Kirsi Kytö, kirsi.kyto@sansia.fi. puh. 044 718 2939