Sansia
Sansia on vuonna 2011 perustettu julkisomisteinen palveluyhtiö. Syyskuun 2018 puoliväliin saakka meidät tunnettiin IS-Hankinnan nimellä. Asiakkaitamme ovat omistajamme: 141 julkisyhteisöä eri puolilta Suomea.
Tarjoamme omistaja-asiakkaillemme hankinta- ja sopimushallinnan palvelut, hankintakoulutukset sekä kanavat sähköiseen tilaamiseen. Asiakas saa meiltä myös tukea oman hankintatoimintansa järjestämiseen. Toukokuussa 2018 laajensimme palveluvalikoimaamme, kun ryhdyimme tuottamaan henkilöliikenteen palveluja.
Tavoitteemme on tehdä hankkiminen asiakkaillemme mahdollisimman helpoksi, jotta he voivat keskittyä omiin ydintoimintoihinsa. Toimintatapamme on tehokas ja asiakaslähtöinen: pystymme yhdistämään useiden asiakkaiden hankintavolyymeja, mutta toteutamme myös yhden asiakkaan tarpeisiin vastaavia erillishankintoja. Vahva markkina-asemamme takaa edulliset hinnat ja hyvät sopimusehdot.
Meillä on noin 2300 voimassa olevaa hankintasopimusta, joista noin puolet on yhteishankintoja. Asiakkaamme ostivat sopimuksillamme vuonna 2021 materiaaleja ja palveluita noin 413,8 miljoonalla eurolla.
Olemme yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. Toimintamme rahoitetaan sopimusmyynneistä perittävällä palvelumaksulla, joka perustuu tehtyihin ostoihin.
Sansian strategia vuosille 2021–2025
Haluamme olla enemmän kuin hankintayhtiö, joka tuottaa onnistuneita hankintoja sekä liikennepalveluja yhteistyössä omistaja-asiakkaidemme ja toimittajien kanssa. Huomioimme kaikessa toiminnassamme ihmisten hyvinvoinnin sekä vaikuttavuuden ja vastuullisuuden periaatteet.
Vuosikertomus 2022
Tutustu yrityksemme sähköiseen vuosikertomukseen 2022 (linkistä siirryt toiselle sivustolle)
0 Sopimusta
0 Sopimustoimittajaa
0 M€ Sopimusostoja