Vastuullisuus
Julkisilla hankinnoilla on ympäristön ja yhteiskunnan kannalta valtava merkitys. Yhtenä Suomen suurimmista yhteishankintayksiköistä Sansia voi omalla toiminnallaan ja ennen kaikkea omistaja-asiakkaidensa hankintoja tukemalla edistää kestävää kehitystä.
Vastuullisuus on yksi Sansian arvoista ja toimintaamme ohjaavista periaatteista. Huomioimme työssämme ympäristövastuun sekä sosiaalisen ja taloudellisen vastuullisuuden.
Julkisten hankintojen kautta vastuullisuustyömme vaikutukset ulottuvat laajalle yhteiskuntaan. Siksi kehitämme jatkuvasti omia toimintatapojamme ja vahvistamme kykyämme auttaa omistaja-asiakkaitamme tekemään vastuullisia hankintoja.
Vastuullisuutta vie Sansialla käytäntöön monialainen vastuullisuustiimi. Työmme pitkäjänteisyydestä kertovat Ekokompassi-ympäristösertifikaatti sekä Suomalainen työ ry:n myöntämät Yhteiskunnallinen yritys- ja Avainlippu-merkit.
Vuonna 2026 yksi vastuullisuustyömme painopisteistä on ilmastovastuu. Olemme laskeneet toimintamme scope 1- ja 2-kasvihuonekaasupäästöt, ja vahvistamme koko henkilöstömme ilmasto-osaamista. Olemme myös mukana rakentamassa hiilineutraalia Pohjois-Savoa vuoteen 2035 mennessä.
Vastuullisuus osana Sansian palveluita
Tuemme omistaja-asiakkaitamme vastuullisten hankintojen toteuttamisessa. Hankinnoissa sovitetaan yhteen velvoittavan sääntelyn vaatimukset, asiakkaiden omat tavoitteet ja markkinoiden valmiudet vastata asetettaviin vastuullisuusvaatimuksiin.
Yksittäisissä hankinnoissa vastuullisuutta tarkastellaan aina tiiviissä yhteistyössä mukana olevien omistaja-asiakkaiden kanssa. Hankinta-asiakirjoissa vastuullisuus voi näkyä esimerkiksi ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen tai taloudelliseen vastuullisuuteen liittyvinä vaatimuksina, pisteytettävinä laatukriteereinä ja sopimusehtoina.
Seuraamme hankintoja koskevan vastuullisuussääntelyn kehittymistä ja vahvistamme henkilöstömme osaamista jatkuvasti. Olemme myös rakentaneet hankintahenkilöstömme käyttöön ohjeita ja käytännön työkaluja, jotka tukevat vastuullisuuden huomioimista hankinnan eri vaiheissa. Hyödynnämme työssämme myös kansallista vastuullisuuskriteerien kriteeripankkia.
Hankintojemme vastuullisuuden toteutumista seuraamme hankintailmoitusten tietojen perusteella. Seuranta kattaa ympäristövastuun lisäksi sosiaalisen ja taloudellisen vastuullisuuden näkökulmia.
Ekokompassi ohjaa ympäristötyötämme
Sansialla on Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä, joka perustuu kansainväliseen ISO 14001 -standardiin. Järjestelmä ohjaa ympäristötyötämme jatkuvan parantamisen periaatteella.
Sansian ympäristöjärjestelmä auditoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2023. Ensimmäinen uusinta-auditointi toteutettiin toukokuussa 2026, ja auditoinnissa kaikki Ekokompassin kymmenen kriteeriä täyttyivät eikä poikkeamia todettu.
Nykyinen ympäristöohjelmamme ulottuu vuoteen 2028. Sen tavoitteet koskevat sekä omaa toimintaamme että hankintapalveluidemme vaikuttavuutta. Yksi keskeisistä tavoitteista on vahvistaa edelleen hankinta-asiantuntijoidemme vastuullisten hankintojen osaamista.
Sansian ympäristölupaus
Julkisilla hankinnoilla on ympäristön kannalta valtava merkitys, ja yhtenä Suomen suurimmista julkisen sektorin hankintayhtiöistä ja yhteishankintayksiköistä Sansian toimilla on suuri vaikuttavuus.
Huomioimme ympäristön kaikessa omassa toiminnassamme. Vähennämme toimintamme haitallisia ympäristövaikutuksia, ja vastaavasti lisäämme ympäristön kannalta myönteisiä vaikutuksia.
Edistämme omistaja-asiakkaidemme vastuullisuustavoitteiden toteutumista. Autamme omistaja-asiakkaitamme ottamaan ympäristöasiat huomioon hankinnoissaan.
Innostamme, kannustamme ja koulutamme kumppaneitamme toimimaan kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Lisäämme henkilöstömme vastuullisten hankintojen osaamista. Kehitymme vastuullisten hankintojen tekemisessä sekä niiden seurantaa helpottavien työkalujen käytössä.
Viestimme vastuullisuusasioista luotettavasti, kannustavasti ja vastavuoroisesti – erilaiset kohderyhmät huomioiden. Näin sansialaisten, omistaja-asiakkaidemme, toimittajiemme sekä muiden sidosryhmiemme ympäristötietoisuus ja vastuullisuusosaaminen kasvavat.
Vastuullisuusraportointi
Kerromme vastuullisuustyömme etenemisestä ja tuloksista vuosittain osana vuosikertomustamme. Tutustu vuoden 2025 vastuullisuusraporttiin verkkovuosikertomuksessamme (linkki vie toiselle sivustolle).
Yhteys: viestinta@sansia.fi
0 Sopimusta
0 Sopimustoimittajaa
0 M€ Sopimusostoja